Et ole huono juoksemaan, vaan juokset väärää vauhtia.
Miltä kuulostaisi juoksulenkki ilman, että se tuntuu siltä kuin jalkoihin olisi sidottu painot ja keuhkoihin kudottu hämähäkinseitti?
Askel tuntuisi jopa rullaavan ja lenkin päätteeksi haluat mennä toisenkin kerran.
Takaan, että pystyt juoksemaan 5km yhtäjaksoisesti, jonka jälkeen pääset halutessasi tavoittelemaan jopa 10km matkaa.
Tämä on mahdollista. Lue lisää alta!
Innostu ja onnistu
Viimeisen kahden vuoden aikana olemme auttaneet yli 2000 naista aloittamaan juoksemisen lähes nollasta tekemällä juoksemisesta yksinkertaisesti hauskempaa ja näin oikeasti pysyvän harrastuksen.
Mikä on ollut salaisuutemme? ⏬️
Oikea vauhti ja motivaatio
Suurin osa aloittaa juoksemisen lähtemällä ovesta ulos ja sitten vain juoksemaan.
Moni juoksee ilman suunnitelmaa vauhdista, vauhtien jaoista, matkasta ja ajasta. Näin vauhti on monesti liian luja ja treenin jälkeen olo on kaikkea muuta kuin onnistunut.
Me autamme sinua löytämään juuri sinulle sopivan juoksuvauhdin ja jokaisessa treenissä on selkeä runko lämmittely huomioiden. Treenin jälkeen olo on energinen sekä innostunut ja saa sinut palaamaan lenkkipoluille.
Valmentaja aina mukana
Juoksuvalmennus on podcast-treenimuoto, jolloin voit laittaa vain kuulokkeet korviin ja tiedät kokoajan mitä tehdä. Valmentaja tsemppaa ja kertoo samalla myös tekniikkavinkkejä.
Sisältö
9 viikon "Aloita Juoksu" -valmennus sisältää ohjattujen podcast-treenien lisäksi tietoiskuvideoita, jotka motivoivat ja ohjaavat sinua oikeaan suuntaan:
Peruskunnon rakentaminen
Juoksutekniikka
Palautuminen
Miten ylläpitää juoksumotivaatiota?
Väliviikko & Oheisharjoittelu
Juoksijan ravitsemus
Alkulämmittely
Motivaatio & Tavoitteet
Jatkuvuus
"Aloita juoksu" - valmennuksen jälkeen 99% pystyy juosta 5km yhtäjaksoisesti. Tämän jälkeen voit hypätä "Juokse 10km"- valmennukseen. Nimittäin "Aloita juoksu" - valmennus on osa FeelHobbya ja sinulla on rajaton käyttöoikeus KAIKKEEN niin pitkäksi aikaa kuin sinä haluat.
Varoitus!
Tämä kurssi saa sinut pitämään juoksusta.
"Aloita juoksu valmennus oli huippu! Selkeät ja hyvät ohjeet, joiden avulla
olen löytänyt innostuksen ja kipinän juoksuun. Kunto parani kohisten valmennuksen edetessä. Kannustava ja amttitaitoinen valmentaja, joka kertoo treenien ohessa paljon hyödyllistä tietoa aloittelevalle juoksijalle. Tästä on hyvä suunnata seuraavaksi tavoitteena 10km juoksukunto valmennukseen. 😊👍"
- Tiina
Aloita tästä ja katso hinnoittelu
Missä juoksuvalmennus on?
Siellä missä sinäkin. Valmennus on osa FeelHobbyn valikoimaa. FeelHobby on hyvinvoinnin suoratoistopalvelu, jossa sinulla on vapaassa käytössä kaikki sisällöt. Sovellus kulkee kätevästi mukanasi lenkeille. Lisäksi voit huoltaa kehoasi kehonhuoltotreenien avulla tai vahvistaa vaikka vatsalihaksia kotitreeneillä.
Haluatko kevyemmän askeleen?
Liity tyytyväisten feelhobbaajien joukkoon ja kokeile suosittua podcast-treenimuotoa. Saat 100% tyytyväisyystakuun 7 päivän ajaksi: jos et pidä, niin saat rahasi takaisin.
Lue lisää hinnoittelusta
FeelHobby on sinulle, jos...
Haluat panostaa itseesi
Kaipaat jotain uutta
Haluat löytää liikunnan ilon
Etsit treenimotivaatiota
Haluat harrastaa monipuolisesti
Haluat olla tyytyväisempi itseesi
Haluat päästä ammattilaisten oppiin
Haluat oppia uutta
Olet kiireinen, mutta et halua tinkiä omasta hyvinvoinnistasi
Nähdään FeelHobbyssa
Huippuvalmentajat, hyvinvointialan ammattilaiset, suomenmestarit - kaikki FeelHobby Talentit vain klikkauksen päässä sinusta.
Voit maksaa myös liikuntaeduilla
FeelHobbyn voi maksaa myös Epassi, Smartum ja Edenred liikuntaeduilla.